Thursday 20 August 2009

Norjan YK-lähettiläs haukkuu Ban Ki-moonin salaisessa raportissa


Norjan YK-lähettiläs Mona Juul suomii järjestön pääsihteeriä Ban Ki-moonia kovin sanoin, kertoo norjalaislehti Aftenposten. Aftenpostenin julkistamassa, ulkoministeriön salaiseksi merkitsemässä raportissa Juul moittii Banin toimintaa niin asiakysymyksissä kuin henkilösuhteissakin.

Juulin mielestä YK:n pääsihteeri ja yleiskokous ovat jättäneet finanssikriisin muiden tahojen temmellyskentäksi. Lisäksi konfliktit eri puolilla maailmaa olisivat Juulin mukaan vaatineet YK:n "huonosti sitoutuneelta" pääsihteeriltä vahvaa johtajuutta. Erityisesti Juul kritisoi Banin toimintaa Myanmarissa eli entisessä Burmassa sekä Sri Lankassa.

Juul kirjoittaa raportissaan myös, että Banin kaudella ilmapiiri YK:n päämajassa on huonontunut. Juulin mukaan Ban saa "jatkuvasti raivokohtauksia, joihin työtovereiden on vaikea suhtautua".

Mona Juul on toinen Norjan kahdesta YK-lähettiläästä. Ban Ki-moonin on määrä saapua vierailulle Norjaan elokuun lopussa.

19.8.2009 11:07


Helsingin Sanomat

Monday 17 August 2009

Tuomittu amerikkalaismies pääsi pois Burmasta

16.8.2009 10:22 Päivitetty: 16.8.2009 10:58
STT–AFP
Rangoon. Myanmarin sotilasjuntta on vapauttanut pakkotyöhön tuomitun amerikkalaismiehen. Seitsemän vuoden pakkotyörangaistus tuli yhteydenotosta kotiarestissa elävään oppositiojohtaja Aung San Suu Kyihin.

Tuomittu John Yettaw on päässyt tänään lähtemään Myanmarista amerikkalaissenaattorin mukana, kertoo burmalainen viranomainen.

Senaattori Jim Webb sai eilen lupauksen Yettawin vapauttamisesta tavattuaan maan sotilasjohtajan.

Saturday 15 August 2009

Amerikkalaissenaattori tapaamaan Myanmarin junttaa

Kuva: Matthew Cavanaugh / EPA

Yhdysvaltalainen senaattori Jim Webb tapaa viikonloppuna Myanmarin sotilasjohtajan Than Shwen. Kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun korkea-arvoinen amerikkalaispoliitikko neuvottelee sotilasjuntan johtajan kanssa. Amerikkalaisia kansanedustajia ei ole vieraillut Myanmarissa yli vuosikymmeneen.

Senaattori Webb aloitti torstaina kaksiviikkoisen Aasian-matkansa Laosista. Hän johtaa senaatissa Itä-Aasian ja Tyynenmeren alueen alivaliokuntaa. Hänen on määrä saapua Myanmariin viikonloppuna.

- On ehdottoman tärkeää, että Yhdysvallat sitoutuu Itä-Aasiaan uudelleen kaikilla mahdollisilla tasoilla, Webbin toimiston tiedote sanoo.

Webb vierailee Myanmarissa vain päiviä sen jälkeen, kun oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi tuomittiin puoleksitoista vuodeksi kotiarestiin ja hänen luonaan luvatta vieraillut amerikkalainen John Yettaw seitsemäksi vuodeksi vankeuteen ja pakkotyöhön. Yhdysvallat on vaatinut kummankin tuomion pyörtämistä.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin Myanmar-asiantuntija David Mathieson sanoo, että Than Shwen ja Webbin tapaaminen olisi merkittävä.

- Shwe luultavasti arvostaa Webbin sotilastaustaa ja pitää tätä tarpeeksi korkea-arvoisena, Mathieson arvioi uutistoimisto AFP:lle.

Webb on Vietnamin sodan veteraani ja ensimmäisen kauden senaattori.

AFP, YLE Uutiset

julkaistu to klo 07:02, päivitetty to klo 18:00

Oppositiojohtaja Suu Kyin saarelle uinut mies vapautetaan

Yhdysvaltalainen John Yettaw (kesk.) keskustelee Yhdysvaltain lähetystösihteerin Colin P. Surstin (2. vas.)kanssa Aung Thaeyeyn poliisiasemalla 13. toukokuuta. Läsnä oli myös lukuisia myanmarilaisviranomaisia.
Kuva: EPA / Burma News Agency

Yhdysvaltalainen senaattori Jim Webb on ilmoittanut, että Myanmarissa seitsemäksi vuodeksi pakkotyöhön tuomittu mies pääsee lähtemään kotiinsa sunnuntaina. Hän palaa Yhdysvaltoihin senaattori Webbin mukana.

Senaattori Jim Webb tapasi lauantaina Myanmarin sotilasjohtajan Than Shwen. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun korkea-arvoinen amerikkalaispoliitikko neuvotteli sotilasjuntan johtajan kanssa.

Sotilasjuntta tuomitsi amerikkalaisen John Yettawin tällä viikolla seitsemäksi vuodeksi pakkotyöhön, koska hän ui toukokuussa oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin saaressa sijaitsevalle kotitalolle. Suu Kyi oli saarella kotiarestissa.

Yettaw oli ennen vapauttamistaan viettänyt useita päiviä saaressa epilepsiaoireiden vuoksi. Lisäksi hän kärsi astmasta ja diabeteksestä.

64-vuotiasi senaattori Jim Webb pääsi lauantaina myös keskustelemaan Aung San Suu Kyin kanssa. Webb oli ensimmäinen ulkomaalainen poliitikko, joka on tavannut Suu Kyin hänen oikeudenkäyntinsä jälkeen.

Myanmarin sotilasjuntta tuomitsi Suu Kyin kutsumattoman vierailijan vuoksi alkuviikosta 1,5 vuoden kotiarestiin. Suu Kyi valittaa tuomiosta.

AP, Reuters, YLE Uutiset
julkaistu tänään klo 14:37, päivitetty tänään klo 17:30

Turvallisuusneuvosto ilmaisi huolensa Suu Kyin tuomiosta

Security Council
STT–Reuters–DPA
New York. YK:n turvallisuusneuvosto ilmaisi vakavan huolensa Myanmarin (entisen Burman) oppositiojohtajan Aung San Suu Kyin saamasta tuomiosta ja sen poliittisista vaikutuksista. Neuvosto kertoi kantansa kotiarestituomioon torstai-iltana. Lausunnossa toivottiin myös maan vapauttavan kaikki poliittiset vankinsa.


Turvallisuusneuvosto pohti yhteistä kantaansa Suu Kyin saamaan tuomioon kolmen päivän ajan. Alkuperäisen ehdotuksen uskotaan olleen julkaistua painokkaampi, mutta sitä jouduttiin lieventämään joidenkin maiden vastustuksen takia.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ilmoitti jo aiemmin valittavansa syvästi Suu Kyin kotiarestituomiota. Pääsihteeri vaati samalla oppositiojohtajan vapauttamista viipymättä ja ilman ehtoja.

Myös Yhdysvallat ja EU ovat tuominneet Myanmarin päätöksen määrätä oppositiojohtaja puoleksitoista vuodeksi kotiarestiin.

Wednesday 12 August 2009

Myanmarin Suu Kyi aikoo valittaa tuomiostaan

AFP PHOTO
STT–AFP–Reuters–DPA
Aung San Suu Kyi tuomittiin puoleksitoista vuodeksi kotiarestiin.
Rangoon. Myanmarin oppositiojohtaja Aung Sang Suu Kyi aikoo valittaa eilen saamastaan tuomiosta, kertovat hänen asianajajansa. Suu Kyin edustajan mukaan tuomio on täysin lainvastainen.


Suu Kyi tuomittiin puoleksitoista vuodeksi kotiarestiin, mikä estää hänen osallistumisensa ensi vuonna järjestettäviin vaaleihin. Syytteen syynä oli amerikkalaismiehen uintiretki Suu Kyin talon rantaan toukokuussa.

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui tiistai-iltana keskustelemaan Suu Kyin kotiarestituomiosta. Neuvosto ei päässyt vielä tiistaina yksimielisyyteen yhteisestä reaktiosta tuomiota kohtaan.

Britannian suurlähettiläs ilmoitti, että suljetussa kokouksessa muotoiltu lauselma sai merkittävää kannatusta, mutta joidenkin maiden edustajat halusivat vielä lisää ohjeistusta kotimaistaan. Tämän takia neuvosto saattaa jatkaa kokoontumistaan vielä keskiviikkona.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ilmoitti aiemmin valittavansa syvästi Suu Kyin kotiarestituomiota. Pääsihteeri vaati samalla oppositiojohtajan vapauttamista viipymättä ja ilman ehtoja.

Myös Valkoinen talo ja EU ovat tuominneet Burman päätöksen määrätä oppositiojohtaja puoleksitoista vuodeksi kotiarestiin.

Tuesday 11 August 2009

Myanmarille vaaditaan pakotteita Suu Kyin tuomion vuoksi

Myanmarin oppositiojohtajan Aung San Suu Kyin oikeudenkäynti on tuomittu laajalti poliittisena ja maan ensi vuoden vaalien uskottavuutta horjuttavana. EU uhkaa Myanmaria uusilla pakotteilla, ja vastatoimia ovat vaatineet myös muut.


EU:n nykyiset pakotteet Myanmaria vastaan

- EU kielsi vuonna 1996 aseiden myynnin Myanmariin.

- Lisäksi Myanmariin myytyjen aseiden kuljettaminen EU:n alueen kautta kiellettiin.

- Kielto koskee kaikkia välineitä, joita voidaan käyttää maan kansalaisia vastaan.

- Vuonna 2007 pakotteita kohdistettiin yli 1 200:aan myanmarilaiseen yritykseen.

- EU asetti yrityksille viisumirajoituksia ja jäädytti niiden varoja.

- Huhtikuussa näitä rajoituksia laajennettiin kattamaan sotilasjunttaa ja sen tukijoita.

- Ranska ehdotti tiistaina pakotteita, jotka kohdentuisivat Myanmarin tärkeimpiin vientituotteisiin, eli puuhun ja rubiineihin.

- Myös Yhdysvallat, Australia, Kanada ja Japani ovat asettaneet Myanmarille pakotteita.

- Useimmat Aasian maat ovat pitäneet yllä suhteita Myanmariin; Kiina ja Intia ovat olleet vaitonaisia Suu Kyin pidätyksistä.

EU:n puheenjohtajamaa Ruotsi tuomitsee Suu Kyin tuomion ja sanoo, että EU ryhtyy kohdennettuihin toimiin Myanmarin sotilasjunttaa vastaan.

EU aikoo kiristää Myanmarin vastaisia talouspakotteita. Boikottilistalle aiotaan lisätä 10-15 myanmarilaista valtion omistamaa yhtiötä. Sen jälkeen pakotteiden piirissä on kaikkiaan noin 60 yritystä. EU:n uusien pakotteiden odotetaan astuvan voimaan tämän viikon perjantaina.

Sotilasjuntan päätös on tuomittu maailmalla laajalti: EU aikoo kiristää pakotteita, ja Yhdysvallat vaatii Suu Kyin vapauttamista. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon sanoo, että hän on hyvin pettynyt päätökseen. Lisäksi Nobel-palkittu arkkipiispa Demond Tutu arvosteli päätöstä. Tutun mukaan päätös oli laiton ja vääristelty. YK:n turvallisuusneuvosto aikoo kokoontua ensi tiistaina keskustelemaan Myanmarin ja Suu Kyin tilanteesta.

EU-johtajat samoilla linjoilla

Ranskan presidentin Nicolas Sarkozy kehottaa EU:ta reagoimaan nopeasti "brutaaliin ja epäoikeudenmukaiseen" tuomioon ja määräämään Myanmarille uusia pakotteita. Pakotteiden pitää hänen mielestään kohdistua erityisesti Myanmarille tuloja tuoviin tuotteisiin, kuten puuhun ja rubiineihin. Myös Hollanti sanoo tukevansa pakotteita.

Britannian pääministerin Gordon Brown vaatii, että YK:n turvallisuusneuvosto määrää Myanmarin sotilasjuntalle maailmanlaajuisen asesaarron. Brownin mukaan oikeudenkäynti oli tekaistu ja sen tarkoitus oli estää Suu Kyitä osallistumasta ensi vuoden vaaleihin. Saksan ulkoministerin Frank-Walter Steinmeierin mukaan tuomio osoittaa, miten vähän Myanmarissa noudatetaan perusoikeuksia.

USA vaatii Suu Kyin vapauttamista

Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin mukaan Suu Kyitä ei olisi pitänyt lainkaan tuomita ja Yhdysvallat vaatii vapauttamaan hänet. Yhdysvallat vaatii Myanmaria vapauttamaan myös yhdessä Suu Kyin kanssa tuomitun John Yettaw'n sekä yli 2 000 muuta poliittista vankia.

Clinton sanoo Yhdysvaltojen olevan huolissaan terveysongelmista kärsivän Yettaw'n saamasta seitsemän vuoden vankeustuomiosta.

Malesian ulkoministeri Anifah Aman sanoo kutsuvansa hätäkokoukseen Kaakkois-Aasian maiden Asean-järjestön, johon myös Myanmar kuuluu. Hän sanoo olevansa pettynyt siitä, että oikeus tuomitsi Suu Kyin ja vaatii tämän vapauttamista. Anifah huomauttaa, että tuomion myötä Suu Kyi ei voi osallistua ensi vuoden vaaleihin, joiden tulisi olla vapaat ja rehdit. Myös Indonesian hallitus sanoo olevansa hyvin pettynyt tuomiosta.

Myanmaria arvostellaan myös Aasiassa

Australian ulkoministeri Stephen Smith on niin ikään tyrmistynyt tuomiosta ja vaatii Myanmaria vapauttamaan Suu Kyin heti ja ehdoitta. Norjan ulkoministerin Jonas Gahr Støre pitää tärkeänä, että kansainvälinen yhteisö reagoi tuomioon.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tuomitsee oikeudenkäynnin häpeällisenä poliittisena teatterina. Human Rights Watch suomii poliitiseksi kutsumaansa tuomiota vallan väärinkäytöksi.

Japanissa noin sata ihmistä on osoittanut Myanmarin lähetystön edustalla mieltään Suu Kyin vapauttamisen puolesta. Mielenosoittajista monet ovat myanmarilaisia pakolaisia.

Kansainvälinen yhteisö on yrittänyt painostaa Myanmarin sotilasjohtoa 1980-luvun loppupuolelta asti.

AFP, Reuters, DPA, AP

Oppositiojohtaja Suu Kyi kotiarestiin

Kuva: Francis R. Malasig / EPA

Myanmarissa oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi on tuomittu 1,5 vuoden kotiarestiin turvallisuuslakien rikkomisesta. Suu Kyin järvenrantataloon toukokuussa uineelle amerikkalaismiehelle puolestaan langetettiin seitsemän vuoden vankeus- ja pakkotyötuomio.

Oikeus langetti Suu Kyille kolmen vuoden vankeustuomion, mutta maata hallitseva sotilasjuntta muutti sen 1,5 vuoden kotiarestiksi.

64-vuotias Suu Kyi on viettänyt 20 viime vuodesta 14 vuotta kotiaresteissa.

Suu Kyi joutui oikeuteen kotiarestin rikkomisesta, koska yhdysvaltalainen John Yettaw ui toukokuussa kutsumatta hänen kotiinsa ja viipyi siellä kaksi päivää. Oikeudenkäynnin on kuitenkin arvioitu myös olevan sotilasjuntan keino pitää Suu Kyi pois ensi vuoden vaaleista.

Turvatoimet Suu Kyin oikeudenkäynnin ympärillä ovat mittavat. Silminnäkijöiden mukaan Inseinin vankilan läheisyydessä on ainakin 2000 sotilasta turvaamassa kuulemista.

Valtion sanomalehdet ovat vihjanneet kirjoituksissaan, ettei oppositiojohtajan kannattajien ole syytä aiheuttaa ongelmia.

Yllättäen median annettiin osallistua tällä kertaa oikeudenistuntoon. Usein aiemmin oikeutta on istuttu suljetuin ovin. Toimittajien pääsystä istuntosaliin ilmoitettiin vain muutama minuutti ennen istunnon alkamista.

Suu Kyin tuomion julistamista lykättiin muutamaan otteeseen.

Reuters, AP, AFP, YLE Uutiset

Friday 31 July 2009

Aung Sang Suu Kyin oikeudenkäynti lykkääntyy

STT–Reuters–AFP

                                Cheryl Ravelo / REUTERS
Mielenosoittaja pitelee Aung San Suu Kyin kuvia Filippiineillä Manilassa Myanmarin suurlähetystön edustalla järjestetyssä protestissa tänään.


Rangoon. Myanmarin (ent. Burma) oikeus on päättänyt lykätä päätöstä siitä, joutuuko oppositiojohtaja Aung Sang Suu Kyi vankilaan.

Tuomio annetaan ensi kuun puolenvälin tienoilla, kertoivat ulkomaiset diplomaatit ja Suu Kyin asianajajat.

Tuomiota odotettiin alun perin tänään. Tuomarin kerrottiin lykänneen päätöstä, koska oikeus halusi vielä pohtia tarkemmin lainopillisia ongelmia. Toimittajia ei ole päästetty seuraamaan oikeudenkäyntiä.

Suu Kyi on syytteessä kotiarestin sääntöjen rikkomisesta. Hänet voidaan tuomita viiden vuoden vankeusrangaistukseen.

Suu Kyi joutui syytteeseen, kun amerikkalaismies ui järven poikki hänen talonsa rantaan. Sotilasjuntta syyttää Suu Kyitä amerikkalaismiehen suojelusta. Myös amerikkalaismiestä uhkaa vankeustuomio Myanmarissa.

Monday 27 July 2009

Aung San Suu Kyin oikeudenkäynti päättymässä

Mellakkapoliisit vartiossa Yangonin Insein-vankilaan johtavalla tiellä tänään Myanmarissa.

Oikeudenkäynti oppositiojohtaja Aung San Suu Kyitä vastaan lähenee loppuaan Myanmarissa (entisessä Burmassa). Enimmäkseen suljettujen ovien takana käydyn oikeudenkäynnin oli määrä päättyä maanantai-iltana tai tiistaina.


Suu Kyin asianajajien mukaan oikeusistuin antanee tuomionsa kuitenkin vasta kahden tai kolmen viikon päästä. Oppositiojohtajaa uhkaa viiden vuoden vankeusrangaistus.

Suu Kyitä syytetään kotiarestinsa sääntöjen rikkomisesta. Syyte nostettiin, kun hänen luonaan vieraili toukokuussa luvatta amerikkalaismies.

Myös mies ja Suu Kyin kaksi avustajaa ovat syytteessä.

Suu Kyi on viettänyt suurimman osan viimeisistä 20 vuodesta vankeudessa tai kotiarestissa. Uusin oikeudenkäynti on tuomittu maailmalla laajasti. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Myanmaria hallitseva sotilasjuntta haluaa Suu Kyin vankilaan, jotta hän ei voi osallistua ensi vuodeksi luvattuihin vaaleihin.

27.7.2009 10:54

Päivitetty: 27.7.2009 15:01
STT–AFP

Amnesty myönsi Suu Kyille ihmisoikeuspalkinnon

Helsingin Sanomat
27.7.2009 12:22

Amnesty International myöntää Myanmarin oppositiojohtajalle Aung San Suu Kyille Ambassador of Conscience –palkinnon. Palkintoa kuvaillaan ihmisoikeusjärjestön suurimmaksi kunnianosoitukseksi. Irlantilaisyhtye U2 julistaa palkinnon virallisesti konsertissaan Dublinissa tänä iltana.

Myanmaria (entistä Burmaa) johtava sotilasjuntta syyttää Suu Kyitä parhaillaan oikeudessa kotiarestinsa rikkomisesta. Amnesty toivoo, että palkinto painostaisi junttaa luopumaan kovimmista rangaistuksista.

Juntta syyttää Suu Kyita siitä, ettei tämä ajanut asunnolleen uinutta amerikkalaismiestä heti matkoihinsa. Oppositiojohtajaa voi uhata sen vuoksi jopa viiden vuoden vankeusrangaistus.

Suu Kyi on viettänyt 14 vuotta kotiarestissa viime 20 vuoden ajan.

Friday 24 July 2009

Myanmarin oppositiojohtajan oikeudenkäynti jatkuu maanantaina

                                                                      kuva:KNM
Myanmarin eli entisen Burman oppositiojohtajan Aung San Suu Kyin puolustus on tänään perjantaina antanut loppulausuntonsa oikeudelle. Oikeuskäsittelyn on ilmoitettu jatkuvan maanantaina, jolloin syyttäjä esittää oman lausuntonsa.

Aung San Suu Kyi kertoi puhemiehen välityksellä olevansa erittäin pettynyt oikeudenkäynnin venyttämiseen. Koska syyttäjän loppulausunto siirrettiin viikonlopun yli, syyttäjä saa kaksi päivää lisäaikaa lausuntonsa valmisteluun.

Useat kansainväliset tahot ovat oikeudenkäynnin alla vedonneet Myanmarin sotilasjunttaan Aung San Suu Kyin vapauttamiseksi. Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton sanoi torstaina, että Yhdysvaltojen ja Myanmarin suhteiden tulevaisuus riippuu Suu Kyin kohtalosta.

Maailman vaatimukset vaikuttavat kuitenkin kaikuneen kuuroille korville. Perjantaina mikään ei viitannut siihen, että juntta suostuisi vapauttamaan oppositiojohtajan.

- Aung San Suu Kyi valmistautuu pahimpaan, sanoi yksi hänen asianajajistaan torstaina uutistoimisto Reutersille.

64-vuotiasta Aung San Suu Kyita syytetään kotiarestisääntöjen rikkomisesta, koska yhdysvaltalainen mies oli vieraillut uimalla Suu Kyin rantatalossa. Jos Suu Kyi todetaan syylliseksi, häntä odottaa viiden vuoden vankeusrangaistus erittäin ankeissa vankilaoloissa.

Käsittelyn piti päättyä jo tänään perjantaina, mutta syyttäjän puheenvuoro lykättiin maanantaille.

Oikeuden piti alun perin antaa päätöksensä jo heinäkuun 10. päivä, mutta tuomioistuin siirsi oikeudenkäynnin loppulausunnot heinäkuun loppuun. Aung San Suu Kyin tuomiota odotetaan elokuussa.

Reuters, AP, YLE Uutiset

Thursday 23 July 2009

Clinton vaati Asean-maita painostamaan Pohjois-Koreaa

Kuva: Francis R. Malasig / EPA

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton vaatii Kaakkois-Aasian maita noudattamaan Pohjois-Korean vastaisia pakotteita ja painostamaan Pohjois-Koreaa lopettamaan ydinohjelmansa. Hänen mielestään Pohjois-Korea käyttäytyy kuin kuriton lapsi.


Clinton osallistui Kaakkois-Aasian maiden järjestön Aseanin ja sen kumppanuusmaiden kokoukseen Thaimaan Phuketissa. Clintonin mukaan Aseanilla on tärkeä osuus Pohjois-Korean painostuksessa.

Clinton ilmaisi huolensa Pohjois-Korean ja Myanmarin mahdollisesta ydintekniikan vaihdosta. Myanmarin ulkoministeri Nyan Winin mukaan maa tottelee YK:ta Pohjois-Korealle määrättyjen pakotteiden osalta.

Investointihanat aukeavat kun Suu Kyi on vapaa.

Kymmenjäsenisen Asean-järjestön ongelmavaltio Myanmar eli entinen Burma oli vahvasti esillä Clintonin vierailulla. Clinton vaati Myanmaria kunnioittamaan ihmisoikeuksia, vapauttamaan oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin sekä järjestämään vapaat vaalit ensi vuonna.

Tällä hetkellä vangittuna olevan Suu Kyin vapauttaminen olisi Clintonin mukaan tärkeä askel Myanmarin ja Yhdysvaltojen suhteiden kannalta.

- Se avaisi Yhdysvalloille paljon mahdollisuuksia laajentaa suhdetta Myanmarin kanssa, myös investoinnit tulisivat kysymykseen.

Toukokuussa presidentti Barack Obama jatkoi Yhdysvaltojen investointikieltoa Myanmariin yhdellä vuodella. Investointikielto asetettiin vuonna 1997.

Suu Kyin oikeudenkäynti on venynyt.

Oppositiojohtaja Aung San Suu Kyitä vastaan käytävä hämäräperäinen oikeudenkäynti on pitkittynyt. Ennakkotietojen mukaan käsittelyn loppulausunnot luettaisiin perjantaina.

64-vuotiasta Suu Kyita syytetään oikeudessa kotiarestisääntöjen rikkomisesta. Hän joutui syytteeseen, kun yhdysvaltalainen mies oli vieraillut uimalla Suu Kyin rantatalossa. Syyte nostettiin juuri ennen kuin Suu Kyin pitkään jatkunut kotiaresti olisi päättynyt.

Oikeudenkäynnin tarkoitukseksi on arveltu Suu Kyin pitämistä arestissa tai vangittuna ensi vuodelle luvattujen vaalien yli. Oppositiojohtaja on viettänyt kotiarestissa lähes 14 vuotta 20:stä viime vuodesta.

Aung San Suu Kyi on Myanmarin opposition kansainvälinen keulakuva, mutta maassa arvioidaan kuitenkin olevan yli 2000 poliittista vankia.

Reuters, AFP, YLE Uutiset

USA: Pohjois-Korea välittää ydinteknologiaa Myanmariin


STT–AFP–Reuters

Bangkok. Yhdysvallat epäilee Pohjois-Koreaa ydinteknologian välittämisestä Myanmariin (entinen Burma). Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton sanoo, että Yhdysvallat on huolissaan maiden sotilaallisesta yhteistyöstä.

Clinton tapaa tänään Kiinan, Japanin, Etelä-Korean ja Venäjän ulkoministerit Thaimaassa. Keskustelujen odotetaan keskittyvän Pohjois-Korean kiisteltyyn ydinohjelmaan.

Diplomaattilähteiden mukaan Yhdysvallat ehdottaa lisäpakotteita Pohjois-Koreaa vastaan, jos maa ei luovu ydinohjelmastaan.

Tuesday 21 July 2009

Vuosisadan pisin auringonpimennys ylittää Aasian ensi yönä

Kuva:KNM
Miljoonat aasialaiset todistavat ensi yönä 2000-luvun pisintä täydellistä auringonpimennystä. Pimennys etenee Intiasta itäänpäin useiden Aasian maiden yli kohti Tyyntämerta.

Pimennys alkaa keskiviikkona aamunsarastuksen jälkeen Intian Khambatinlahdelta Mumbain pohjoispuolelta. Pimennys liikkuu itään Intian, Nepalin, Burma(Myanmarin), Bhutanin ja Kiinan yli. Viimeisen kerran pimennyksen voi nähdä Kiribatiin kuuluvalta Nikumaroron saarelta eteläisellä Tyynellämerellä.

Suuria alueita Kiinasta ja Intiasta pimenee täysin muutamaksi minuutiksi. Täydellisen pimennyksen arvioidaan kestävän 6 minuuttia 39 sekuntia. Edellinen täydellinen pimennys nähtiin elokuussa 2008, ja se kesti kaksi minuuttia 27 sekuntia.

Tarkka pimennyksen alkamisaika on keskiviikkoaamuna kello 3.53 Suomen aikaa. Suomesta pimennystä ei voi nähdä.

Pimennys houkuttelee katsojia

Tuhannet harrastelijat ja tiedemiehet ovat matkustaneet pimennystä edeltävinä päivinä Aasiaan paikkoihin, josta täydellisen pimennyksen voi nähdä. Matkatoimistot ovat järjestäneet erityisiä auringonpimennysmatkoja.

Auringonpimennys on herättänyt myös pelkoja.

Myanmarilainen astrologi ennustaa purkauksen aiheuttavan sotia ja luonnonkatastrofeja useiden kuukausien ajaksi.

Joillakin Intian alueilla raskaana olevia naisia on kehotettu pysyttelemään sisätiloissa suojassa vaarallisilta säteiltä.

Astronomit tutkivat koronaa

Astronomeille pimennys tarjoaa tilaisuuden tutkia Auringon koronaa eli valkohehkuista kehää Auringon ympärillä miljoonan kilometrin päässä pinnasta.

Astronomit tutkivat muun muassa koronassa esiintyviä aaltoja ja pinnalla tapahtuvia auringonpurkauksia.

Myös muut luonnonilmiöt kiinnostavat pimennyksen aikana: eräs tutkimusryhmä on saapunut intialaiseen Taregnan kylään tutkimaan lintujen käyttäytymistä äkillisen pimeyden yllättäessä.

AP

Sunday 19 July 2009

Myanmar pidätti oppositiomielisiä


Kuva: http://www.irrawaddy.org/bur/
Myanmarin sotilashallitus on pidättänyt vähäksi aikaa parikymmentä opposition aktivistia. Henkilötietojen tarkastuksen jälkeen heidät päästettiin kuitenkin vapaaksi.

Välikohtaus alkoi kun opposition kannattajat marssivat tervehdyskäynnille maan itsenäisyyden isänä pidetyn Aung Sanin hautamuistomerkille maan suurimmassa kaupungissa Yangonissa. Aung San joutui tasan 62 vuotta sitten salamurhan uhriksi.

Myanmarin opposition nykyinen keulahahmo Aung Sanin tytär Aung San Suu Kyi on parhaillaan oikeudessa syytettynä kotiarestisäännösten rikkomisesta. Suu Kyi oli osoittanut vieraanvaraisuutta amerikkalaismiehelle, joka oli uinut salaa kanavia pitkin hänen kotitaloonsa Yangonissa.

Länsimaiden mielestä syytteet ovat tekaistuja ja Aung San pitäisi vapauttaa.

DPA

Saturday 11 July 2009

Aung San Suu Kyin oikeudenkäyntiä venytettiin jälleen

Myanmarin eli entisen Burman oppositiojohtajan Aung San Suu Kyin oikeudenkäyntiä on päätetty jälleen venyttää. Alun perin oikeuden piti antaa päätöksensä perjantaina, mutta tuomioistuin päätti siirtää oikeudenkäynnin loppulausunnot heinäkuun loppuun.

64-vuotiasta Aung San Suu Kyita syytetään oikeudessa kotiarestisääntöjen rikkomisesta, koska yhdysvaltalainen mies oli vieraillut uimalla Suu Kyin rantatalossa. Oikeutta istuttiin Inseinin vankilassa, jonka ulkopuolella sadat mellakkapoliisit pitivät vartiota levottomuuksien pelossa.

Myanmaria hallitseva sotilasjuntta on kieltäytynyt tunnustamasta Aung San Suu Kyin johtaman oppositiopuolue NLD:n murskavoittoa vuoden 1990 vaaleissa. Viimeisimpien syytteiden tarkoitukseksi on arveltu Suu Kyin pitämistä vangittuna ensi vuodelle luvattujen vaalien yli. Suu Kyi on viettänyt kotiarestissa lähes 14 vuotta 20:stä viime vuodesta.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vieraili Myanmarissa viime viikonloppuna, mutta ei saanut pyynnöstään huolimatta tavata Suu Kyita. Ban on vaatinut Syy Kyin ja yli 2 000 muun poliittisen vangin vapauttamista. Lisäksi Ban puhui vierailullaan muiden poliittisten uudistusten puolesta. Myanmarin sotilasjuntta on luvannut järjestää parlamenttivaalit ensi vuoden aikana.

DPA, AP, Reuters, YLE Uutiset

Friday 10 July 2009

Aung San Suu Kyin oikeudenkäynti jatkuu

Yangon. Burmassa oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin oikeudenkäynti jatkuu tänään. Puheenvuoron saavat nyt kaksi pidätetyn oppositiojohtajan puolesta puhuvaa todistajaa.

Puolustus on saanut luvan vain kahteen todistajaan. Suu Kyitä vastaan todistavia on jopa 14.

Suu Kyitä syytetään kotiarestin sääntöjen rikkomisesta. Syyte nostettiin, kun hänen luonaan vieraili toukokuussa luvatta amerikkalaismies.

Aasialaisten käsitys auttamisesta on toinen kuin lännen

Miksi ranskalaiset, brittiläiset ja amerikkalaiset sotalaivat partioivat ruoka- ja hätäapulasteineen lähellä Myanmarin rannikkoa auttaakseen hirmumyrsky Nargisin uhreja, mutta kiinalaiset tai malesialaiset laivat eivät?

Miksi Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö Asean oli niin hidas ja heikko, kun sen olisi pitänyt vastata luonnonkatastrofiin, joka tuhosi yhden sen jäsenmaista?

Länsimaiden julman sotahistorian ja siirtomaa-ajan valossa ei tunnu todennäköiseltä, että olisimme luonnostaan aasialaisia myötätuntoisempia. Esimerkiksi buddhalaisuus korostaa myötätuntoa ja armoa yhtä paljon kuin kristinusko. Yksikään aasialaisista jäsenmaista ei myöskään vastustanut YK:n yleiskokouksen vuonna 1948 hyväksymää ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta.

Kulttuurieroja voi kuitenkin piillä käsityksissä myötätunnon jakamisen tavoista. Kaikille kuuluvan tasavertaisuuden ja oikeuksien ihanne juontaa ainakin osaksi länsimaisen sivistyksen historiasta; tästä kertoo kehitys Sokrateen ajan luonnonoikeudesta kristinuskoon ja Ranskan vallankumouksen ihmisoikeuksien julistukseen.

Länsimaiden kansat eivät ole aina eläneet ihanteidensa mukaisesti, mutta ovat sittemmin rakentaneet niiden toteuttamiseksi lukuisia instituutioita sekä Eurooppaan että muualle. Toistaiseksi ei ole vastaavaa aasialaista instituutiota, jonka tehtävänä olisi suojella oman maanosan saati koko maailman ihmisoikeuksia.

Kiinassa ja muualla Aasiassa kritisoidaan usein länttä siitä, että ihmisoikeuksia käytetään tekosyynä "läntisten arvojen" istuttamiseksi entisten siirtomaiden kansalaisiin. Syyttely on yleistä varsinkin itsevaltaisissa maissa, joissa yleismaailmalliset ihmisoikeudet koetaan uhaksi valtamonopolille.

Ihmisoikeuksien vastustaminen ei silti rajoitu itsevaltiaisiin. Useissa Aasian maissa jonkin asian kannattaminen tuo väistämättä mukanaan velvoitteita. Tämä voi olla syy siihen, etteivät ihmiset aina halua puuttua toistensa tekemisiin.

Aasialaisessa kulttuurissa koetaan velvollisuudeksi huolehtia omasta perheestä, ystävistä ja jopa maanmiehistä. Maailmanlaajuinen hyväntekeväisyys sen sijaan on liian abstrakti ajatus ja haiskahtaa juuri siltä ei-toivotulta puuttumiselta toisten asioihin, mitä länsimaiset imperialistit {minus} ja kristityt lähetyssaarnaajat heidän jälkeensä {minus} harjoittivat liian kauan.

Käsitys "aasialaisista arvoista" on noussut esiin varsinkin Singaporen puheissa. Osaksi se on ollut kritiikkiä lännen yleismaailmallisiksi väittämiä totuuksia kohtaan.

Teorian mukaan aasialaisilla on omanlaisensa arvot, joihin kuuluu säästäväisyys, auktoriteettien kunnioittaminen, yksilön etujen väistyminen yhteisten etujen tieltä sekä usko siihen, ettei maiden pitäisi tunkea nenäänsä muiden asioihin. Näin selittyy myös se, miksi Kaakkois-Aasian hallitukset ja yleinen mielipide vastasivat niin nihkeästi Burman katastrofiin.

Käsitystä voisi kritisoida yksinkertaisesti väittämällä länsimaisia arvoja muita ylevämmiksi. Avarakatseisempaa olisi kuitenkin todeta, etteivät yksilön oikeuksien ja vapauden käsitteet missään nimessä ole vieraita myöskään ei-läntisille kulttuureille.

Taloustieteen Nobelilla palkittu tutkija Amartya Sen on todennut, että Intian hallitsijoista Ashoka (300-luku eaa.) ja Akbar (1500-luku) kannattivat moniarvoisuutta, suvaitsevaisuutta ja järjenkäyttöä kauan ennen Euroopan valistuksen aikaa. Hän on havainnut myös, ettei demokratioissa esiinny nälänhätää, koska tiedonkulun vapaus ehkäisee sitä.

Amartya Sen ymmärrettävästi arvostelee "aasialaisten arvojen" koulukuntaa terävin sanoin. Yleiseksi käsitykseksi on kuitenkin muotoutunut, että demokratia ja ihmisoikeudet olisivat leimallisesti länsimaisia malleja ja että esimerkiksi Kiinassa harjoitettu aasialaistyyppinen harvainvalta paitsi sopii aasialaisille länsimaista mallia paremmin myös tuottaa tehokkaammin tuloksia.

Demokratioissa päättäjien työrauhaa häiritsevät lobbarit, erityisryhmien intressit, yleinen mielipide, puoluepolitiikka ja niin edelleen, kun taas aasialaiset itsevaltiaat pystyvät tekemään epäsuosittuja mutta välttämättömiä päätöksiä.

Myanmarin ja Kiinan luonnonkatastrofit ovat asettaneet käsityksen tiukkaan testiin. Kiina on selvinnyt omalta osaltaan kohtuullisesti {minus} pitkälti siksi, että Myanmarin esimerkki, tiibetiläisten mielenosoitusten saama julkisuus sekä lähestyvät olympialaiset pakottivat hallituksen sallimaan tavallista vapaamman tiedonvälityksen. Voimme vain toivoa, että vapaudet laajenisivat ajan myötä.

Myanmar sen sijaan epäonnistui pahoin. Niin kävi myös Aseanille, vaikka se yritti hyvittää myöhästymistään parhaansa mukaan myrskytuhojen kaameuden paljastuttua.

Viime kädessä on tietysti yhdentekevää, pidämmekö itsevaltaisten maiden epäonnistumisia ja toisten asioihin puuttumattomuutta erityisen "aasialaisena". Olipa syy mikä hyvänsä, seuraukset ovat hirvittävät.

Kirjoittaja on ihmisoikeuksien professori Bard College
-yliopistossa Yhdysvalloissa.
© Project Syndicate

Wednesday 8 July 2009

Myanmarin maanvyörymissä jade-alueella kuoli 30

Yangon. Rankkasateiden aiheuttama maanvyörymä on johtanut noin 30 ihmisen kuolemaan Myanmarissa. Onnettomuus tapahtui Lonkhinin jadekaivoksella maan pohjoisosissa lähellä Phakantin kaupunkia.

Viikonlopun sateet veivät mennessään talot, jotka oli rakennettu kaivoksen kaatopaikalle, kertoi Yangonissa toimiva jadekauppias Reutersille. Myös viranomaislähteet vahvistivat kuulleensa vyörymistä ja uhreista.

Maanvyörymien aiheuttamat onnettomuudet ovat sadekauden aikana tavallisia alueella, joka on tunnettu rubiini- ja jade-esiintymistään.

Saturday 4 July 2009

YK:n pääsihteeri ei saa tavata Aung San Suu Kyita

Naypyidaw. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ei pääse tapaamaan Myanmarin eli entisen Burman pidätettyä oppositiojohtajaa Aung San Suu Kyita. Maata johtava sotilasjuntta kielsi tapaamisen, koska oikeudenkäynti Suu Kyita vastaan on kesken.

Ban sanoi olevansa syvästi pettynyt ratkaisuun. "Tämä on takaisku kansainväliselle yhteisölle ja menetetty tilaisuus (maan) johdolle", hän kuvaili.


Pääsihteeri on parhaillaan kaksipäiväisellä vierailulla Myanmarissa. Hän tapasi juntan johtajan Than Shwen sekä eilen että tänään, mutta pyyntö Suu Kyin tapaamisesta torjuttiin molemmilla kerroilla. Ban on lisäksi kehottanut junttaa vapauttamaan poliittiset vangit.


Suu Kyi on syytteessä kotiarestinsa ehtojen rikkomisesta. Syytteen takana on amerikkalaisen John Yettawin luvaton vierailu hänen talossaan toukokuun alussa.


Suu Kyi on kiistänyt tienneensä ennalta miehen saapumisesta.


Oppositiojohtajaa uhkaa jopa viiden vuoden vankeus.

Ban ei saanut tavata Aung San Suu Kyita

Kuva: Anita Maric / EPA

Myanmarissa vieraillut YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ei saanut oppositiojohtaja Aung San Suu Kyita. Ban sanoo olevansa hyvin pettynyt siitä, ettei Myanmaria hallitseva sotilasjuntta suostunut hänen pyyntöönsä.
Myanmarissa eli entisessä Burmassa perjantaina ja lauantaina vieraillut Ban tapasi juntan johtajan Than Shwen toistamiseen lauantaina. Ban kertoo Thanin sanoneen, ettei Ban voi tavata Suu Kyita, koska tätä vastaan on meneillään oikeudenkäynti, jota ei sovi häiritä.
- Tämä on takaisku kansainväliselle yhteisölle ja menetetty tilaisuus Myanmarin hallinnolle Ban sanoi Napyidawin lentoasemalla ennen, kun hän poistui maasta.
Suu Kyita syytetään kotiarestinsa sääntöjen rikkomisesta, koska yhdysvaltalainen mies ui hänen järvenrantataloonsa. Aresti oli juuri päättymässä, mutta nyt Suu Kyita uhkaa enimmillään viiden vuoden vankeusrangaistus.
Ban on vaatinut Suu Kyin ja Myanmarin muiden yli 2 000 poliittisen vangin vapauttamista. Lisäksi hän on puhunut vapaiden vaalien ja poliittisten uudistusten puolesta. Juntta on luvannut järjestää parlamenttivaalit ensi vuonna.
Hallinto harkitsee vakavissaan" poliittisten vankien vapauttamista
Kriitikot ovat pitäneet Banin matkaa riskialttiina. He ovat varoittaneet, että vierailua pidettäneen epäonnistumisena, jos Ban ei onnistu taivuttelemaan Myanmarin sotilasjunttaa vapauttamaan Suu Kyita.
Ban sanoi, että hän painosti Than Shweta "hyvin rajusti", jotta maan kaikki poliittiset vangit vapautettaisiin. Banin mukaan Myanmarin juntta "harkitsee vakavissaan" , että se vapauttaa osan poliittisista vangeista ennen vuodeksi 2010 suunniteltuja vaaleja.
Vierailunsa aikana Ban kävi alueilla, joilla Nargis-sykloni teki tuhojaan vuonna 2008.
Reuters, AFP

Friday 3 July 2009

YK:n pääsihteeri vaatii Myanmaria vapauttamaan oppositiojohtajan


YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vierailee perjantaina ja lauantaina Myanmarissa. Hän aikoo vaatia hallitsevaa sotilasjunttaa vapauttamaan poliittiset vangit ja järjestämään vapaat vaalit ensi vuonna. Johtava Myanmar-asiantuntija Robert Taylor ei kuitenkaan usko vierailun johtavan oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin vapauttamiseen.
Todelliselle dialogille Myanmarin juntan kanssa ei ole tällä hetkellä minkäänlaisia edellytyksiä, sanoo Myanmarin eli entisen Burman politiikkaa eri yliopistoissa pitkään tutkinut englantilainen professori Robert Taylor.
- YK:n pääsihteerillä on kovat paineet näyttää länsimaille, että hän tekee edes jotain Myanmarin suhteen. En kuitenkaan odota vierailulta tuloksia. Myanmarin hallinto on vienyt edellytykset dialogilta esimerkiksi vangitsemalla oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin, Taylor sanoo YLE Uutisten haastattelussa.
Ban Ki-moon uudistaa Myanmarissa kansainvälisen yhteisön vaatimuksen vapauttaa Aung San Suu Kyi ja muut poliittiset vangit. YK:n pääsihteeri pyrkii keskustelemaan myös poliittisista uudistuksista ja Myanmarin synkästä ihmisoikeustilanteesta.
- Juntan kenraalit tuskin kuuntelevat YK-johtajaa tälläkään kertaa. Vastauksena vaatimuksiin he varmaankin esittelevät taas oman niin sanotun tiekarttansa demokratiaan, Taylor toteaa.
Opposition asema ehkä kohenemassa
Ensi vuonna Myanmarissa on määrä järjestää vaalit. Vapaita vaaleja ei ole näköpiirissä mutta professori Taylor arvioi, että vaaleista voisi silti seurata myönnytyksiä oppositiolle.
- Jos ihmisillä on mahdollisuus toimia vaaleissa ovelasti, voi oppositio saada lisää tilaa. Prosessi tulee olemaan joka tapauksessa hyvin hidas.
Mikäli oppositio osallistuu vaaleihin, se joutuu toimimaan niissä juntan ehdoilla. Tällä hetkellä pidetäänkin mahdollisena, että oppositio jättäisi vaalit väliin. Taylor arvioi, että juntta saattaa päästää YK:n vaalitarkkailijoita maahan, jos vaalit järjestetään.
Samaan aikaan kun YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vierailee Myanmarissa, jatkuu maassa epämääräinen oikeudenkäynti Nobel-palkittua oppositiojohtajaa Aung San Suu Kyitä vastaan. Myanmar-asiantuntija, professori Robert Taylor ei lähde arvailemaan Suu Kyin oikeudenkäynnin lopputulosta.
- En osaa ennustaa miten siinä käy, mutta arvelen oikeusprosessin pitkittyvän entisestään.
Suu Kyitä syytetään kotiarestisääntöjen rikkomisesta. Mystinen yhdysvaltalainen uimari tunkeutui Suu Kyin järvenrantataloon ja juntta sai syyn vangita arvostelijansa vähän ennen kuin tälle määrätty kotiaresti olisi päättynyt. Nyt oppositiojohtajaa uhkaa viiden vuoden vankeusrangaistus.
YLE Uutiset / Teemu Juhola

Tuesday 30 June 2009

YK:n pääsihteeri vaatii Suu Kyin vapauttamista

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vaatii, että Myanmarin sotilashallitus vapauttaisi kaikki poliittiset vangit, mukaan lukien oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin.

Ban puhui vaatimuksistaan tiistaina konferenssissa Tokiossa. Hän vierailee Myanmarissa perjantaina ja lauantaina.

Suu Kyi on vangittuna Insein vankilassa. Häntä syytetään kotiarestisääntöjen rikkomisesta, kun amerikkalainen mies kävi uimalla hänen luonaan. Häntä uhkaa viiden vuoden vankeusrangaistus.

64-vuotias Nobelin rauhanpalkinnon saaja on viettänyt enemmän kuin 13 vuotta viimeisestä 19 vuodesta vangittuna ilman oikeudenkäyntiä. Hän on ollut enimmäkseen kotiarestissa.

Ki-moon varoittaa Pohjois-Koreaa

YK:n pääsihteeri Ki-moon kehoittaa Pohjois-Koreaa pidättäytymään jatkotoimista, jotka voivat pahentaa
"hyvin vakavaa tilannetta" sen jälkeen, kun maa teki ydinase- ja ohjustestejä toukokuun lopussa.

Tämän takia YK:n turvallisuusneuvosto on asettanut Pohjois-Korean kauppasaartoon ja asevientikieltoon.
Ki-moon kehotti Pohjois-Koreaa toimimaan yhteistyössä YK maiden kanssa, että päätöslauselma saadaan toteen.

AP, Reuters

YK:n pääsihteeri lähtee taivuttelumatkalle Myanmariin

New York. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon matkustaa perjantaina tapaamaan Myanmarin eli entisen Burman sotilasjunttaa. YK:n mukaan matkan tarkoituksena on painostaa maan sotilasjohtoa tekemään demokraattisia uudistuksia.

Kaksipäiväisellä vierailulla Ban vaatii junttaa myös vapauttamaan kaikki poliittiset vangit, mukaan lukien oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin, kertoi YK:n tiedottaja.

Oppositiojohtaja on viettänyt suurimman osan 19 viime vuodesta vankeudessa tai kotiarestissa. Nyt häntä odottaa jopa viiden vuoden lisärangaistus, jos juntta toteaa hänet syylliseksi kotiarestin rikkomiseen.

Aung San Suu Kyitä syytetään arestin rikkomisesta, kun amerikkalaismies ui hänen järvenrantakotiinsa aiemmin tänä vuonna.

Monday 29 June 2009

YK:n pääsihteeri Myanmariin

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon matkustaa perjantaina Myanmariin. Ban aikoo vierailunsa aikana vaatia oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin ja muiden poliittisten vankien vapauttamista.


Pääsihteerin tiedottajan mukaan Ban haluaa, että Myanmarin sotilasjuntta aloittaa uudelleen vuoropuhelun opposition kanssa, jotta ensi vuoden vaaleille luodaan uskottavat olosuhteet. Maailmanjärjestön pääsihteeri saapuu Myanmariin samana päivänä, kun oikeudenkäynnin Suu Kyitä vastaan on määrä jatkua.

Suu Kyille takaisku oikeudessa.

Aung San Suu Kyin oikeustaistelu kärsi maanantaina uuden kolauksen. Myanmarin korkein oikeus ei hyväksy kaikkia puolustuksen todistajia oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin oikeudenkäynnissä. Oikeus torjui Suu Kyin puolustusasianajajien vaatimuksen kahden avaintodistajan kuulemisesta.

Myanmarin sotilasjuntta käynnisti toukokuussa oikeudenkäynnin Suu Kyitä vastaan. Häntä syytetään kotiarestisääntöjen rikkomisesta, kun amerikkalainen mies kävi uimalla hänen luonaan. Häntä uhkaa viiden vuoden vankeusrangaistus.

Demokratialiikkeen johtaja ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja Aung San Suu Kyi on viettänyt kotiarestissa 13 viimeisestä 19 vuodesta. Tällä hetkellä hän on pahamaineisessa vankilassa Yangoonissa.

Oppositiolle vapautusta vaativa YK:n pääsihteeri matkustanee Myanmariin

Rangoon. YK:n erityislähettiläs Ibrahim Gambari päätti lauantaina Myanmariin eli entiseen Burmaan suuntautuneen kaksipäiväisen vierailunsa, jonka aikana hän valmisteli pääsihteeri Ban Ki-moonin ensi kuuksi suunniteltua matkaa. Banin on tarkoitus vierailla Burmassa heinäkuun alussa.

Ban on aiemmin yrittänyt taivutella Burman sotilasjohtoa vapauttamaan kaikki poliittiset vangit sekä johtamaan maan kohden demokratiaa ja kansallista sovintoa.

Vapautumista odottaa myös oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi, joka on viettänyt suurimman osan 19 viime vuodesta vankeudessa tai kotiarestissa.

Nyt häntä odottaa jopa viiden vuoden lisärangaistus, jos juntta toteaa hänet syylliseksi kotiarestin rikkomiseen.

Aung San Suu Kyitä syytetään arestin rikkomisesta, kun amerikkalaismies ui hänen järvenrantakotiinsa aiemmin tänä vuonna.

YK:n pääsihteerin lähettiläs vierailee Myanmarissa

Yangon. YK:n erityislähettiläs Ibrahim Gambari on saapunut Myanmariin eli entiseen Burmaan vierailulle. Gambarin tarkoitus on valmistella YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin vierailua maahan.

Gambari aikoo tavata maata hallinnoivan sotilasjuntan johtoa. Myanmarin viranomaisten mukaan ohjelmaan ei ainakaan toistaiseksi kuulu tapaamista oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin tai tämän puolueen jäsenten kanssa.

Matkan jälkeen YK:n pääsihteeri päättää, vieraileeko hän Myanmariin ensi kuussa vai ei.

Aung San Suu Kyin syntymäpäivää muistettiin maailmalla

Yangon. Myanmarin eli entisen Burman oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi on viettänyt perjantaina syntymäpäiväänsä vankilassa samalla, kun tukijat ympäri maailman ovat tuominneet hänen oikeudenkäyntinsä.


Muun muassa Britannian pääministeri Gordon Brown, jalkapalloilija David Beckham ja näyttelijät George Clooney ja Julia Roberts ovat ilmaisseet tukensa 64 vuotta täyttäneelle Suu Kyille internetissä. Myös Yhdysvallat ja EU ovat vaatineet Suu Kyin vapauttamista.


Tällä hetkellä vankilassa istuva Suu Kyi joutui oikeuden eteen sen jälkeen, kun amerikkalainen mies ui hänen kotitalolleen toukokuussa. Suu Kyitä syytetään kotiarestin sääntöjen rikkomisesta.


Syntymäpäivästä on tullut vuosittainen rituaali aktivisteille, jotka vaativat loppua maan sotilashallinnolle.

Suu Kyin oikeudenkäynti lykkääntyi


Rangoon. Myanmarin (ent. Burma) oppositiojohtajan Aung San Suu Kyin oikeudenkäynti keskeytyi jälleen perjantaina. Diplomaattilähteiden mukaan maan sotilasjuntta yrittää ilmeisesti hidastaa oikeusprosessia.

Suu Kyitä syytetään kotiarestin ehtojen rikkomisesta, koska amerikkalainen mies ui hänen kotitalolleen toukokuussa. 63-vuotiasta oppositiojohtajaa uhkaa viiden vuoden vankeustuomio ensi vuodeksi kaavailtujen vaalien alla. Suu Kyin kannattajien mukaan oikeudenkäynti on poliittinen.

Suu Kyi oli perjantaina oikeussalissa parinkymmenen minuutin ajan, minkä jälkeen oikeudenkäyntiä päätettiin jatkaa kesäkuun lopulla.

Oppositiojohtajan asianajajat ovat valittaneet korkeampaan oikeusasteeseen, koska heiltä oli evätty pyyntö tuoda oikeuteen kaksi puolustuksen todistajaa. Myös valituksen käsittelyä päätettiin lykätä.

Suu Kyin terveydentila on viime aikoina heikentynyt. Hän on viettänyt kotiarestissa valtaosan viime vuosistaan.

Sotilasjuntta puolusti Suu Kyin tuomitsemista

Myanmarin (entinen Burma) sotilasjuntta ryöpytti jälleen sunnuntaina Aung San Suu Kyita valehtelusta ja kotiarestin rikkomisesta. Juntta varoitti myös muita maita sekaantumasta Nobel-palkitun demokratia-aktivistin oikeudenkäyntiin.
Varapuolustusministeri Aye Myint toisti, että Suu Kyi yritti salata amerikkalaisen miehen vierailun toukokuun alussa. Suu Kyi on puolestaan kiistänyt tienneensä etukäteen John Yettawin tulosta. Yettaw ehti olla talossa pari päivää.
"Yettawin annettiin jäädä. Suu Kyi myös kommunikoi hänen kanssaan ja antoi syötävää sekä suojapaikan", Aye Myint syytti.
Suu Kyin oikeudenkäynnin on määrä jatkua maanantaina.
Suu Kyi on ollut arestissa yhteensä 13 vuotta. Hän voi saada jopa viiden vuoden vankeusrangaistuksen. Oppositio pitää vankeustuomiota todennäköisenä, koska Burmassa on tarkoitus pitää vaalit ensi vuonna.

Myanmarin oppositiojohtajan oikeudenkäynti keskeytettiin

Rangoon. Myanmarin (entisen Burman) oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin vastainen oikeudenkäynti on keskeytetty, ja se jatkuu maanantaina.

Tuomioistuin antaa Suu Kyin puolustustiimin tavata tämän viikonloppuna yksityisesti, kertoi yksi puolustusasianajajista. Loppupuheenvuorot on määrä esittää maanantaina.

Tuomion julistamisen päivämäärää ei ole vielä kerrottu.
Suu Kyitä syytetään kotiarestimääräystensä rikkomisesta. Oikeuteen Suu Kyi joutui, kun amerikkalainen John Yettaw ui toukokuun alussa yllättäen Suu Kyin luo. Oppositiojohtaja on kiistänyt tienneensä Yettawin suunnitelmasta etukäteen.
Suu Kyin terveydentilaa on kuvailtu heikoksi. Oppositiopuolue NLD:n edustajat sanoivat hänen kärsivän öisistä jalkakrampeista, joiden takia hän ei pysty nukkumaan. Suu Kyi on joutunut tässä kuussa jo kahdesti tiputukseen matalan verenpaineen, nestehukan ja aliravitsemuksen vuoksi.

Aung San Suu Kyi kiisti oikeudessa rikkoneensa kotiarestia

YANGON. Myanmarin (entisen Burman) oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi todisti tiistaina oikeudessa, ettei hän rikkonut kotiarestinsa sääntöjä, kuten maata johtava sotilasjuntta väittää.

Juntta syyttää Suu Kyita siitä, ettei tämä ajanut asunnolleen uinutta amerikkalaismiestä heti matkoihinsa. Oppositiojohtajaa voi uhata sen vuoksi jopa viiden vuoden vankeusrangaistus.

Suu Kyi kertoi oikeudessa, että hän oli antanut toukokuun alussa yllätysvierailulle tulleen John Yettawin jäädä ”hetkeksi”, sillä tämä oli ollut liian sairas uidakseen heti takaisin. Mies oli valittanut saaneensa kramppeja jalkoihinsa.

Suu Kyi myönsi, ettei hän ilmoittanut tapahtuneesta viranomaisille. Tätä hän oli perustellut asianajajilleen aiemmin sillä, ettei halunnut ongelmia Yettawille tai talonsa henkilökunnalle.


Tiistain oikeudenkäynti oli siinä mielessä harvinainen, että Suu Kyin puolituntista kuulustelua pääsi seuraamaan ulkomaisia diplomaatteja ja journalisteja, muun muassa yksi uutistoimisto AP:n toimittaja.


Hänen mukaansa Suu Kyi näytti heikolta ja kalpealta, mutta jaksoi kuitenkin hymyillä ajoittain.
”Kiitos huolestanne ja tuestanne. On aina hyvä nähdä ihmisiä ulkopuolisesta maailmasta”, hän sanoi oikeudenkäyntiä seuranneille ennen kuin neljä poliisia saattoi hänet ulos oikeussalista.


Sotilasjuntan mukaan Suu Kyin tähän päivään saakka kestänyt kotiaresti kumottiin tiistaina.
Syytteiden vuoksi hän on kuitenkin vangittuna.


Oikeudenkäyntiä on arvosteltu raskaasti, ja monien mielestä syytteiden tarkoitus on yksinkertaisesti saada oppositiojohtaja telkien taakse ensi vuodeksi suunniteltujen vaalien ajaksi. Esimerkiksi EU ja Barack Obaman hallinto harkitsevat sanktioita junttaa vastaan Suu Kyin tilanteen vuoksi.


Tapauksen käsittely jatkuu keskiviikkona.

Oikeus torjui Suu Kyin todistajat


Rangoon. Oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin vastainen oikeudenkäynti jatkui keskiviikkona Burmassa. Tuomioistuin torjui kuitenkin lähes kaikki todistajat, jotka Suu Kyin asianajaja oli esittänyt.

Vain yhden todistajan neljästä annetaan todistaa Suu Kyin puolesta. Hän esiintyy oikeudessa torstaina, kertoi Suu Kyin puolustusasianajaja Nyan Win.

Syyttäjäpuolelle sallittiin sen sijaan 14 todistajaa.

Nyan Winin mukaan tuomiota voidaan odottaa jo perjantaina, jos oikeudenkäynti sujuu yhtä nopeasti kuin tähänkin asti.

Suu Kyitä syytetään kotiarestinsa ehtojen rikkomisesta. Jos hänet todetaan syylliseksi, hänet voidaan tuomita viideksi vuodeksi vankeuteen.

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama on vaatinut Burmaa vapauttamaan Suu Kyi heti. Obama moitti voimakkaasti Burman sotilashallitusta Suu Kyin kohtelusta.

EU vaatii Myanmaria vapauttamaan Aung San Suu Kyin

Euroopan unioni vaatii Myanmarin (entonen Burma) sotilasjohtoa vapauttamaan välittömästi oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin. Vaatimus esitettiin EU:n ja Aasian .
ulkoministerikokouksessa Vietnamissa. Viesti välitettiin Burman ulkoministerille Nyan Winille.
EU-puheenjohtajamaan Tshekin ulkoministeri Jan Kohout kuitenkin sanoi, etteivät hänen odotuksensa vapautuksen suhteen ole kovin suuret.

YK:n turvaneuvosto huolissaan Burman Suu Kyista


New York. YK:n turvallisuusneuvosto ilmaisi perjantaina huolensa Burman oppositiojohtajan Aung San Suu Kyin oikeudenkäynnistä. Turvallisuusneuvosto vaati Suu Kyin ja kaikkien Burman poliittisten vankien vapauttamista.

Neuvosto myös vaati lausunnossaan Burman sotilashallitusta aloittamaan "aidon vuoropuhelun" Suu Kyin kanssa.

Oppositiojohtaja joutui alkuviikosta oikeuden eteen, ja häntä saattaa pahimmillaan odottaa viiden vuoden vankeustuomio. Suu Kyita syytetään kotiarestin määräysten rikkomisesta, koska amerikkalainen mies ui hänen kotitalolleen ja jäi sinne pariksi päiväksi toukokuun alussa.

Suu Kyi sanoi perjantaina oikeudessa olevansa syytön häntä vastaan esitettyihin syytteisiin. Hän syytti hallitusta liian lepsuista turvatoimista. Suu Kyi sanoi antaneensa amerikkalaisen jäädä humanitaarisista syistä, koska tämä oli sanonut olevansa liian uupunut poistumaan.

Aung San Suu Kyi esiintyi oikeudessa iloisena

Rangoon. Ulkomaiset diplomaatit ja toimittajat näkivät keskiviikkona kaivatun vilauksen Myanmarin (entinen Burma) oppositiojohtajasta Aung San Suu Kyista.

Vieraat päästettiin hetkeksi Inseinin vankilan oikeussaliin, missä Suu Kyita syytetään pitkän kotiarestinsa määräysten rikkomisesta.

Tiukasti eristettynä elävä ja sairastellut Suu Kyi näytti yllättäen iloiselta ja hyvinvoivalta.
"Kiitos että tulitte. Kiitos tuestanne", hymyilevä 63-vuotias rauhannobelisti sanoi noin 30 diplomaatille.

Tähän asti oikeutta on käyty suljettujen ovien takana. Suu Kyin oli määrä tavata vielä myöhemmin yksityisesti Thaimaan, Singaporen ja Venäjän lähettiläät.
Muanmarin sotilasjuntan nostaman syytteen taustalla on kutsumattoman amerikkalaismiehen käynti oppositiojohtajan asunnolla. Mies voi saada jopa viiden vuoden vankeustuomion.

Aung San Suu Kyi astelee oikeuden eteen

Oikeudenkäynti Myanmarin (entinen Burman) oppositiojohtajaa Aung San Suu Kyita vastaan on alkanut vankilassa lähellä maan suurinta kaupunkia Rangoonia. Rauhannobelisti Suu Kyita syytetään vuosikausia kestäneen kotiarestinsa sääntöjen rikkomisesta.

Oikeudenkäynti liittyy viimeviikkoiseen tapaukseen, jossa amerikkalaismies ui salaa Suu Kyin talolle ja viipyi siellä kaksi päivää.
Yhdysvaltojen ulkoministerin Hillary Clintonin mukaan uusimmat syytteet 63-vuotiasta Suu Kyita vastaan ovat perusteettomia ja niitä käytetään tekosyynä pitää oppositiojohtaja lukkojen takana.
Suu Kyi on viettänyt 13 viimeksi kuluneista 19 vuodesta kotiarestissa. Hänellä ei ole juurikaan yhteyksiä ulkomaailmaan, eikä hän saa tavata muita kuin lääkärinsä.
Oppositiojohtajan kotiarestin oli määrä päättyä tässä kuussa.

Hillary Clinton vaatii Aung San Suu Kyin vapauttamista

Washington. Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clinton vaatii Myanmarin eli entisen Burman hallitusta vapauttamaan oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin.
Clintonin mukaan uusimmat syytteet Suu Kyitä vastaan ovat perusteettomia, ja niitä käytetään tekosyynä pitää Suu Kyi lukkojen takana.
Vuosikausia kotiarestissa ollut Suu Kyi vietiin eilen vankilaan vastaamaan häntä vastaan nostettuihin syytteisiin. Syytteet koskevat viimeviikkoista tapausta, jossa amerikkalaismies ui salaa Suu Kyin talolle ja viipyi siellä kaksi päivää.
Oppositiojohtajan kotiarestin oli määrä päättyä tässä kuussa.

Myanmarin Aung San Suu Kyitä vastaan nostetaan uusia syytteitä

Myanmarin (entinen Burma) oppositiojohtaja Aung San Suu Kyitä vastaan aiotaan nostaa uusia syytteitä. Suu Kyin puolueen edustajan mukaan syytteet koskisivat amerikkalaismiehen viimeviikkoista vierailua Suu Kyin kotona. Tuomio voi olla jopa viisi vuotta vankeutta.
Amerikkalainen onnistui uimaan järven yli kotiarestissa olevan Suu Kyin talolle. Mies ehti olla 63-vuotiaan Suu Kyin vieraana kaksi päivää, ennen kuin poliisi pidätti hänet. Suu Kyin asianajajan mukaan oppositiojohtaja aiotaan viedä tänään pelättyyn Inseinin vankilaan vastaamaan syytteisiin.
Amerikkalaismiestä syytetään tunkeutumisesta suljetulle alueelle ja maahanmuuttolain rikkomisesta.
Nobel-palkittu Suu Kyi on viettänyt suurimman osan viimeisistä 19 vuodesta eristettynä talossaan, jonne on ulkopuolisilta pääsy kielletty.
Myanmaria hallitseva sotilasjuntta kieltäytyi tunnustamasta Suu Kyin NLD-puolueen murskavoittoa vuoden 1990 vaaleissa.

Burman oppositiojohtaja joutui tiputukseen

Rangoon. Burman oppositiojohtajan Aung San Suu Kyin terveys horjuu. Suu Kyin NLD-puolueen edustajan mukaan oppositiojohtaja on joutunut tiputukseen, koska hänen verenpaineensa heittelee eivätkä ruoka ja juoma maistu.
NLD:n mukaan Suu Kyin, 63, lääkäri pidätettiin torstaina sen jälkeen kun hän oli käynyt tekemässä oppositiojohtajalle lääkärintarkastuksen.
Viranomaiset eivät vahvistaneet pidätystä, mutta kertoivat, ettei lääkäriä päästetty uudelleen taloon, jossa Suu Kyi on kotiarestissa.
Lääkärin sijasta Suu Kyitä hoitaa nyt sairaanhoitaja.
Suu Kyi on ollut kotiarestissa lähes taukoamatta liki 20 vuotta. Keskiviikkona Burman viranomaiset pidättivät amerikkalaismiehen, joka oli uinut Suu Kyin talolle. Mies ehti olla talossa viranomaisten mukaan kaksi päivää.

Pori ottaa taas vuosien jälkeen kiintiöpakolaisia

Porin kaupunki vastaanottaa 30 kiintiöpakolaista Myanmarista (entinen Burma). Pori on ottanut viimeksi kiintiöpakolaisia kahdeksan vuotta sitten.
Poriin saapuu kuusi perhettä Myanmarista ja ensimmäinen näistä perheistä saapuu Poriin jo tänään torstaina. Muut viisi perhettä saapuvat vielä toukokuun aikana.
Pori otti viimeksi kiintiöpakolaisia vastaan kahdeksan vuotta sitten Afganistanista.
Poriin saapui kiintiöpakolaisia 1990-luvun alkupuolella myös Somaliasta. Lisäksi yksi pakistanilainen perhe saapui Poriin jo huhtikuun alussa.
Suomen valtio on sitoutunut ottamaan vastaan 750 kiintiöpakolaista vuosittain. Määrä jää käytännössä tämän luvun alle, sillä kiintiöpakolaisille on vaikea löytää sijoituspaikkoja, vaikka monet Suomen kaupungit ja paikkakunnat vastaanottavat kiintiöpakolaisia joka vuosi.
Myanmarissa on yli 50 miljoonaa asukasta ja maata hallitsee sotilasjuntta. Myanmarissa on jopa 135 eri kieltä puhuvaa etnistä ryhmää.
Myanmarin valtio käyttää arviolta kaksi kolmasosaa budjetistaan sotilasmenoihin. Monet myanmarilaiset ovat olleet yli 20 vuotta pakolaisleireillä Thaimaan rajaseuduilla.

Myanmar ei ole toipunut hirmumyrskystä

Bangkok. Myanmarissa, entisessä Burmassa, kärsivät sadattuhannet ihmiset edelleen vuoden takaisen hirmumyrskyn seurauksista.
Puoli miljoonaa ihmistä joutuu asumaan väliaikaissuojissa. YK:n ruoka-avun varassa on edelleen 350 000 ihmistä.
Nargis-myrsky ja sen nostattama tulva vaativat 140 000 ihmisen hengen.
Kansainvälistä avustusoperaatiota vaikeutti aluksi sotilasjuntan vastustus. Lisäksi YK ei ole saanut avustusoperaatiota varten niin paljon rahoitusta kuin se pitää tarpeellisena.

Myanmar alkoi vapauttaa tuhansia vankeja

Myanmarin (entisen Burman) viranomaiset ryhtyivät lauantaina lupauksensa mukaan vapauttamaan pahamaineisessa Inseinin vankilassa olevia vankeja. Hallituksen armahduksen myötä vankeja on tarkoitus vapauttaa yli 6 300. Vapautettavien joukossa on myös poliittisia vankeja.
Silminnäkijöiden mukaan ensimmäisten vapautettujen joukossa oli opposition NLD-puolueen jäsen Thet Wai.
Armahdus ei sen sijaan näyttänyt koskevan oppositiojohtaja Aung San Suu Kyitä tai hänen varamiestään Tin Oota. Kummatkin ovat olleet kotiarestissa vuodesta 2003 lähtien.

Burman oppositiojohtaja Suu Kyin tapasi YK-lähettilään

Rangoon. Burman kotiarestissa oleva oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi pääsi maanantaina hetkeksi ulos vankilastaan YK:n erikoislähettilään tapaamisen ajaksi.
Suu Kyin ja Ibrahim Gambarin välinen tapaaminen kesti yli tunnin. Keskustelujen sisältöä ei ole kerrottu julkisuuteen.
Gambarin tavoitteena on saada Suu Kyi ja Burman sotilasjuntta neuvottelemaan poliittisista uudistuksista.
Tulokset ovat tähän asti antaneet odottaa itseään, vaikka Gambari on vieraillut Burmassa samoissa aikeissa jo kuusi kertaa. Sotilasjuntan johtajaa Than Shwetä Gambari ei ole päässyt tapaamaan.
Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Aung San Suu Kyin johtama NLD-puolue voitti vaalit vuonna 1990.
Burmaa vuodesta 1962 hallinnut sotilasjuntta ei suostunut kuitenkaan luovuttamaan valtaa, ja Suu Kyi on viettänyt suurimman osan vaalien jälkeisistä vuosista kotiarestissa.
Burmassa aiotaan järjestää uudet vaalit vuonna 2010. NLD:n mukaan maassa pitäisi kuitenkin noudattaa vuoden 1990 vaalituloksia.

Thaimaata syytetään pakolaisten ajamisesta merelle

Bangkok. Intian rannikkovartiosto sanoi sunnuntaina pelastaneensa mereltä satoja pakolaisia Burmasta ja Bangladeshista. Pakolaisten mukaan Thaimaan viranomaiset olivat pidättäneet heidät ja pakottaneet heidät takaisin merelle.
Thaimaan pääministeri Abhisit Vejjajiva lupasi selvittää asiaa ja tavata ilmisoikeusjärjestöjen edustajia maanantaina.
Intialaiset löysivät pakolaisten veneet myrskyävältä mereltä Andamaanien ja Nikobaarien saaristojen lähistöltä.
Intian rannikkovartioston komentaja S.P. Sharma kertoi intialaisten alusten pelastaneen lähes 450 pakolaista viime viikkoina.
"Eloonjääneiden haastatteluissa paljastui, että he ovat rohingya-venekansaa Burman ja Bangladeshin rajaseudulta. Pelkäämme monien menehtyneen", Sharma sanoi.
Ihmisoikeusjärjestöt kauhistuivat tietoja, joiden mukaan Thaimaan viranomaiset olisivat lähettäneet nälkäiset ja uupuneet pakolaiset takaisin merelle.
"Syytökset ovat todella vakavia, ja YK:n ja Thaimaan viranomaisten täytyy tutkia asia", sanoi Human Rights Watch -järjestön edustaja David Mathieson.
Eri tahoilta saatujen tietojen mukaan sadat burmalaisen rohingya-vähemmistön jäsenet olisivat paenneet veneillään ja hakenee turvaa Etelä-Thaimaasta. Perillä Thaimaan laivasto olisi kuitenkin hinannut heidän veneensä takaisin ulapalle ja jättänyt pakolaiset oman onnensa varaan.

Luonnonkatastrofeissa kuoli tänä vuonna yli 220 000 ihmistä

Berliini. Luonnonkatastrofit tappoivat yli 220 000 ihmistä vuonna 2008. Luku perustuu maailman johtaviin jälleenvakuutusyhtiöihin kuuluvan Munich Ren keräämiin tietoihin.
Luonnonkatastrofeja sattui vähemmän kuin viime vuonna. Ne olivat kuitenkin viime vuotta tuhoisampia ja vaativat enemmän ihmishenkiä.
Munich Ren mukaan tämä johtuu ilmastonmuutoksesta, joka on johtanut harvinaisen voimakkaiden sääilmiöiden yleistymiseen.
Uhrimäärän kannalta vuoden pahin luonnonkatastrofi oli Burmaan toukokuun alussa iskenyt hirmumyrsky Nargis. Myrsky tappoi yli 135 000 ihmistä, ja yli miljoona menetti kotinsa sen vuoksi.
Vain muutamaa päivää myöhemmin voimakas maanjäristys Sichuanissa Kiinassa tappoi 70 000 ihmistä ja vei kodin viideltä miljoonalta. Yli 18 000 ihmistä on yhä kadoksissa järistyksen jäljiltä.
Rahassa mitattuna kallein katastrofi oli Karibialle ja Yhdysvaltain eteläosiin iskenyt hurrikaani Ike, jonka vakuutusmenot nousivat 10 miljardiin dollariin eli noin 7 miljardiin euroon.

Burman sotilasjuntta jatkaa munkkien vangitsemista

Burmassa yhdeksän buddhalaismunkkia on tuomittu pitkiin vankeustuomioihin osallistuttuaan sotilashallituksen vastaisiin mielenosoituksiin viime vuonna. Asiasta kertoi burmalaisen oppositiopuolueen edustaja Nyan Win perjantaina.
Vankilaan on passitettu myös 14 rauhannobelisti Aung San Suu Kyin demokratialiikkeen edustajaa. Demokraattisen kansallispuolueen jäsenten tuomiot vaihtelivat neljästä kymmeneen vuoteen.
Ihmisoikeusjärjestöt arvioivat, että sotilasjuntta yrittää padota kansan tyytymättömyyttä ennen vuonna 2010 pidettäviä vaaleja. Raskaiden tuomioiden tarkoituksena on estää mielenosoitukset ja hallituksen vastaiset protestit.

YK:n pääsihteeri vaatii Myanmarin poliittisten vankien vapauttamista

NEW YORK. YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon vaatii Myanmaria (ent. Burmaa) vapauttamaan poliittiset vangit. Pääsihteeri sanoi keskiviikkona antamassaan lausunnossa olevansa erittäin huolissaan demokratia-aktivisteille langetetuista pitkistä vankeustuomioista.
Myanmar tuomitsi alkuviikolla toistakymmentä aktivistia kymmeniksi vuosiksi vankeuteen. Telkien taakse joutui muiden muassa suosittua verkkoblogia pitänyt henkilö.
Ihmisoikeusjärjestöjen mielestä Burman sotilasjuntta pyrkii tukahduttamaan toisinajattelijat jo hyvissä ajoin ennen vuoden 2010 vaaleja.

Myanmarin sotilasjuntta siivoaa oppositiota tyrmään


Myanmarin sotilasjuntta antoi tiistaina uuden näytön entistä tylymmistä otteistaan, kun se ilman puolustusasianajajia käydyissä, suljetuissa oikeudenkäynneissä telkesi toisinajattelijoita vuosikymmeniksi vankeuteen.

Viime syksynä puhjenneisiin juntan vastaisiin mielenosoituksiin osallistuneille aktivisteille luettiin kovat tuomiot: 11 heistä sai 65 vuoden tuomiot, kolmelle muulle annettiin muutaman kymmenen vuoden rangaistukset. Juntan arvostelu ja niin sanotut huonot uutiset ovat Myanmarissa ankarasti kiellettyjä.

Pahamaineiseen Inseinin vankilaan passitettiin muun muassa Nilar Thein ja hänen aviomiehensä Kyaw Min Yu. Rauhanomaisesta poliittisesta aktiivisuudesta tunnettu pariskunta sai vauvan vain muutama kuukausi ennen levottomuuksien puhkeamista.

Vauva joutui isovanhemmille, kun Nilar Thein lähti viranomaisia pakoon. Hän piileskeli ympäri Myanmaria vuoden ennen kuin hänet pari viikkoa sitten pidätettiin. Aviomies pidätettiin jo viime syksynä.

Suosittua blogia pitänyt Nay Myo Kyaw tuomittiin yli 20 vuoden vankeuteen. Juntan raivostuttaneen blogin teemoja olivat arjen hankaluudet, kuten sähkön puute ja ruoan hinnan kallistuminen.

Myanmarin johto on pidättänyt tänä vuonna satoja toisinajattelijoita ja parikymmentä odottaa vielä tuomioitaan. Yksi heistä on demokratia-aktivisti Min Ko Naing, jota uhkaa 159 vuoden vankeustuomio.

"Juntan tavoitteena on nyt murskata oppositio täydellisesti", sanoo Lontoossa toimivan Burma Campaign -ihmisoikeusjärjestön johtaja Mark Farmaner puhelinhaastattelussa.

Poliittisten vankien määrä on vuoden aikana kaksinkertaistunut pariintuhanteen ja juntta lähettää telkien taakse kaikki, joilla on vähänkin organisaatio- tai viestintätaitoa

Bloggaaja tuomittiin yli 20 vuodeksi vankilaan Myanmarissa

YANGOON. Myanmarin (ent. Burman) juntta pisti suositun bloggaajan vuosikymmeniksi vankilaan.
Maan viranomaiset ovat tuominneet suosittua nettiblogia pitäneen oppositioaktivistin yli 20 vuoden vankeusrangaistukseen, kertoi opposition edustaja tiistaina.
Netissä nimeä Nay Phone Latt, 28, käyttänyt mies on oikealta nimeltään Nayo Myo Kyaw. Hän omistaa useita nettikahviloita Yangoonissa. Hänet pidätettiin tammikuussa kolme kuukautta Burman levottomuuksien laantumisen jälkeen.
Mies kertoi burmankielisessä blogissaan muun muassa arkielämän vaikeuksista, kuten ruuan hinnan noususta ja jatkuvista sähkökatkoista. Burman juntta esti myöhemmin blogin julkaisemisen.
Ainakin 31 ihmistä kuoli ja yli 70 on edelleen kateissa viime vuoden syyskuun levottomuuksien jäljiltä. Satoja opposition jäseniä ja aktivisteja pidätettiin.

Sunday 28 June 2009

Vankilatuomioita viime vuoden mielenosoituksista Myanmarissa

Yangon. Kuusi Myanmarin (entisen Burman) demokratialiikkeen jäsentä on tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin osallisuudesta viime vuoden mielenosoituksiin. Asiasta kertoi demokratialiike NLD:n edustaja lauantaina.
Tuomiot annettiin perjantaina Mandalayn kaupungin oikeusistuimessa. Useimmat niistä olivat yli kymmenen vuoden pituisia. Yksi puolueen aktivisti sai kahden vuoden tuomion. Tuomiot tulivat yllytyksestä yhteiskuntarauhan rikkomiseen.
Mielenosoitukset alkoivat viime vuoden elokuussa hajanaisina munkkien johtamina protesteina polttoaineiden hinnankorotuksia vastaan. Ne paisuivat lopulta jopa 100 000 ihmisen mielenilmauksiksi.
Myanmarin sotilasjuntta kukisti mielenosoitukset verisesti, ja satoja opposition jäseniä pidätettiin. Surmansa sai YK:n mukaan 31 ihmistä, ja kateissa on edelleen kymmeniä.