Aasialaisten käsitys auttamisesta on toinen kuin lännen

Miksi ranskalaiset, brittiläiset ja amerikkalaiset sotalaivat partioivat ruoka- ja hätäapulasteineen lähellä Myanmarin rannikkoa auttaakseen hirmumyrsky Nargisin uhreja, mutta kiinalaiset tai malesialaiset laivat eivät?

Miksi Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö Asean oli niin hidas ja heikko, kun sen olisi pitänyt vastata luonnonkatastrofiin, joka tuhosi yhden sen jäsenmaista?

Länsimaiden julman sotahistorian ja siirtomaa-ajan valossa ei tunnu todennäköiseltä, että olisimme luonnostaan aasialaisia myötätuntoisempia. Esimerkiksi buddhalaisuus korostaa myötätuntoa ja armoa yhtä paljon kuin kristinusko. Yksikään aasialaisista jäsenmaista ei myöskään vastustanut YK:n yleiskokouksen vuonna 1948 hyväksymää ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta.

Kulttuurieroja voi kuitenkin piillä käsityksissä myötätunnon jakamisen tavoista. Kaikille kuuluvan tasavertaisuuden ja oikeuksien ihanne juontaa ainakin osaksi länsimaisen sivistyksen historiasta; tästä kertoo kehitys Sokrateen ajan luonnonoikeudesta kristinuskoon ja Ranskan vallankumouksen ihmisoikeuksien julistukseen.

Länsimaiden kansat eivät ole aina eläneet ihanteidensa mukaisesti, mutta ovat sittemmin rakentaneet niiden toteuttamiseksi lukuisia instituutioita sekä Eurooppaan että muualle. Toistaiseksi ei ole vastaavaa aasialaista instituutiota, jonka tehtävänä olisi suojella oman maanosan saati koko maailman ihmisoikeuksia.

Kiinassa ja muualla Aasiassa kritisoidaan usein länttä siitä, että ihmisoikeuksia käytetään tekosyynä "läntisten arvojen" istuttamiseksi entisten siirtomaiden kansalaisiin. Syyttely on yleistä varsinkin itsevaltaisissa maissa, joissa yleismaailmalliset ihmisoikeudet koetaan uhaksi valtamonopolille.

Ihmisoikeuksien vastustaminen ei silti rajoitu itsevaltiaisiin. Useissa Aasian maissa jonkin asian kannattaminen tuo väistämättä mukanaan velvoitteita. Tämä voi olla syy siihen, etteivät ihmiset aina halua puuttua toistensa tekemisiin.

Aasialaisessa kulttuurissa koetaan velvollisuudeksi huolehtia omasta perheestä, ystävistä ja jopa maanmiehistä. Maailmanlaajuinen hyväntekeväisyys sen sijaan on liian abstrakti ajatus ja haiskahtaa juuri siltä ei-toivotulta puuttumiselta toisten asioihin, mitä länsimaiset imperialistit {minus} ja kristityt lähetyssaarnaajat heidän jälkeensä {minus} harjoittivat liian kauan.

Käsitys "aasialaisista arvoista" on noussut esiin varsinkin Singaporen puheissa. Osaksi se on ollut kritiikkiä lännen yleismaailmallisiksi väittämiä totuuksia kohtaan.

Teorian mukaan aasialaisilla on omanlaisensa arvot, joihin kuuluu säästäväisyys, auktoriteettien kunnioittaminen, yksilön etujen väistyminen yhteisten etujen tieltä sekä usko siihen, ettei maiden pitäisi tunkea nenäänsä muiden asioihin. Näin selittyy myös se, miksi Kaakkois-Aasian hallitukset ja yleinen mielipide vastasivat niin nihkeästi Burman katastrofiin.

Käsitystä voisi kritisoida yksinkertaisesti väittämällä länsimaisia arvoja muita ylevämmiksi. Avarakatseisempaa olisi kuitenkin todeta, etteivät yksilön oikeuksien ja vapauden käsitteet missään nimessä ole vieraita myöskään ei-läntisille kulttuureille.

Taloustieteen Nobelilla palkittu tutkija Amartya Sen on todennut, että Intian hallitsijoista Ashoka (300-luku eaa.) ja Akbar (1500-luku) kannattivat moniarvoisuutta, suvaitsevaisuutta ja järjenkäyttöä kauan ennen Euroopan valistuksen aikaa. Hän on havainnut myös, ettei demokratioissa esiinny nälänhätää, koska tiedonkulun vapaus ehkäisee sitä.

Amartya Sen ymmärrettävästi arvostelee "aasialaisten arvojen" koulukuntaa terävin sanoin. Yleiseksi käsitykseksi on kuitenkin muotoutunut, että demokratia ja ihmisoikeudet olisivat leimallisesti länsimaisia malleja ja että esimerkiksi Kiinassa harjoitettu aasialaistyyppinen harvainvalta paitsi sopii aasialaisille länsimaista mallia paremmin myös tuottaa tehokkaammin tuloksia.

Demokratioissa päättäjien työrauhaa häiritsevät lobbarit, erityisryhmien intressit, yleinen mielipide, puoluepolitiikka ja niin edelleen, kun taas aasialaiset itsevaltiaat pystyvät tekemään epäsuosittuja mutta välttämättömiä päätöksiä.

Myanmarin ja Kiinan luonnonkatastrofit ovat asettaneet käsityksen tiukkaan testiin. Kiina on selvinnyt omalta osaltaan kohtuullisesti {minus} pitkälti siksi, että Myanmarin esimerkki, tiibetiläisten mielenosoitusten saama julkisuus sekä lähestyvät olympialaiset pakottivat hallituksen sallimaan tavallista vapaamman tiedonvälityksen. Voimme vain toivoa, että vapaudet laajenisivat ajan myötä.

Myanmar sen sijaan epäonnistui pahoin. Niin kävi myös Aseanille, vaikka se yritti hyvittää myöhästymistään parhaansa mukaan myrskytuhojen kaameuden paljastuttua.

Viime kädessä on tietysti yhdentekevää, pidämmekö itsevaltaisten maiden epäonnistumisia ja toisten asioihin puuttumattomuutta erityisen "aasialaisena". Olipa syy mikä hyvänsä, seuraukset ovat hirvittävät.

Kirjoittaja on ihmisoikeuksien professori Bard College

-yliopistossa Yhdysvalloissa.
© Project Syndicate