Sunday 28 June 2009

Verkkohyökkäys lamautti Myanmarin opposition nettisivut

Myanmarin opposition maanpaossa toimivien tiedotusvälineiden nettisivut ovat joutuneet massiivisen verkkohyökkäyksen kohteeksi.
Palvelunestohyökkäys lamautti torstaina Norjassa toimivan The Democratic Voice of Burma -radioaseman sivut. Thaimaassa toimivien The Irrawaddy- ja The New Era Journal- lehtien sivustoilla oli häiriöitä jo tiistaina ja keskiviikkona ennen kuin nekin torstaina lamautuivat täysin.
Palvelunestohyökkäys tarkoittaa verkkopalvelun lamauttamista niin, että palvelu ei ole käytettävissä. Hyökkäyksen tavoitteena ei ole järjestelmään tunkeutuminen, vaan sen toiminnan häiritseminen.
Oslosta ohjelmaa lähettävä radioasema joutui nettihyökkäyksen kohteeksi jo toistamiseen parin kuukauden aikana. Heinäkuussa radioaseman nettisivut lamaantuivat useiksi päiviksi nettihyökkäyksen vuoksi.
"Hyökkäyksen taustalla lienee Myanmarin hallitus. Kuka muu meitä vastaan haluaisi hyökätä?", sanoo radioaseman päätoimittaja Aye Chan Naing puhelimessa. Hän uskoo, ettei millään muulla taholla olisi myöskään varaa yhtä massiiviseen ja kalliiseen hyökkäykseen.
Chan Naing arvioi, että hallituksen netti-isku on "ennaltaehkäisevä toimi". Sotilasjuntan vastaisista suurmielenosoituksista ja niiden väkivaltaisesta tukahduttamisesta tulee näinä päivinä kuluneeksi vuosi.
Myanmarissa (entisessä Burmassa) oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin terveydentila on heikentynyt selvästi.
Suu Kyi on aivan viime päiviä lukuun ottamatta kieltäytynyt ottamasta vastaan Myanmarin sotilasjuntan toimittamaa ruokaa. Hentorakenteinen Suu Kyi on uutistoimistotietojen mukaan laihtunut ja huonovointinen.
Sotilasjuntta on nyt löysännyt oppositiojohtajan eristystä ja hän saa esimerkiksi kansainvälisiä aikakauslehtiä, mutta ei vieläkään kirjeitä perheeltään.
Suu Kyi on viime viikkoina laatinut valitusta kotiarestistaan. Kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun hän henkilökohtaisesti anoo vapautusta sotilasjuntalta.
Oppositiojohtaja on nyt ollut kotiarestissa yhteensä melkein 13 vuotta sen jälkeen kun sotilasjuntta mitätöi hänen puolueensa vaalivoiton vuonna 1990.

No comments:

Post a Comment

Note: only a member of this blog may post a comment.