Sunday 28 June 2009

Myanmarissa asutaan vieläkin tilapäissuojissa vailla puhdasta vettä

Ruoasta ja vedestä on vieläkin pulaa Myanmarissa (entisessä Burmassa), jota hirmumyrsky Nargis runteli kolme kuukautta sitten tappaen 84 537 ihmistä ja jättäen 53 836 kadoksiin. Varsinkin syrjäisimmät alueet tarvitsevat edelleen jatkuvaa avustusta, sanoo YK:n humanitäärisen avun koordinaattori Dan Baker.
"Monet elävät vielä tilapäissuojissa. Lisäksi monet ovat menettäneet elinkeinonsa", Baker kertoo puhelinhaastattelussa Yangonista.
Suuri osa kotitalouksista elää puhtaan veden puutteessa, ilmeni heinäkuun lopussa julkaistusta Asean-maiden, YK:n ja Myanmarin hallituksen raportista.
Viime viikkojen rankkasateet ovatkin koituneet pelastukseksi tuhansille eloonjääneille. Ihmiset keräävät sadeveden kippoihin rakentaen kouruja kaikesta, mitä käsiinsä saavat – bambusta tai avustajien lahjoittamista muovisuojista.
"Minun vesiputkeni on tehty muovista. Mutta se on todella hyvä", kertoi rouva Hla Htay Pawinin kylästä YK:n Irin-uutispalvelulle.
"Olisi katastrofi, jos sateita ei enää tulisi", hän lisäsi.
Avustusjärjestöt ovat Bakerin mukaan rakentaneet tuhoalueille vedenpuhdistusjärjestelmiä ja jakaneet suodattimia veden puhdistamiseksi.
Myös ihmisten saaminen pois tilapäissuojista työllistää järjestöjä. Bakerin arvion mukaan leireillä asuu enää alle 5 000 ihmistä, mutta sitäkin useampi asuu teltoissa ja muissa väliaikaissuojissa. Järjestöt auttavat Bakerin mukaan paikallisia rakentamaan pysyvämpiä rakennuksia.
Ruoasta on pulaa, ja Maailman elintarvikejärjestö (WFP) arvioi, että ruoka-avun tarvitsijoiden määrä nousee noin yli 900 000:een. Ruoka on vähissä, koska satojatuhansia hehtaareja riisipeltoja jäi meriveden alle.
Kymmenettuhannet viljelijät valmistelivat heinäkuun lopulla peltojaan myöhäistä kylvöä varten. Yksi heistä oli 53-vuotias maanviljelijä Ko Nyi Thaut.
"Jos olemme onnekkaita, luulen, että voimme saada noin kaksi kolmannesta siitä, mitä saimme ennen", Ko Nyi kertoi uutistoimisto AP:n mukaan.
"Se ei olisi ollut tarpeeksi perheelleni, jos meitä olisi vielä 11. Mutta myrsky tappoi kuusi lastani, joten ehkä saamme tarpeeksi riisiä", hän jatkoi.
Tilanne on vaikea, sillä Myanmarin viranomaisten mukaan vain 30 prosenttia tuhoutuneista pelloista on kylvetty. YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan siemeniä ei ole riittävästi, ja kylvöaika päättyy elokuussa. Ensi vuoden sato jääkin aiempia pienemmäksi.

No comments:

Post a Comment

Note: only a member of this blog may post a comment.