Suomalainen avustustyöntekijä: "Myanmarin tuhoa ei ole tajuttu"

Sulkeutuneen kaakkoisaasialaisen sotilasdiktatuurin, Myanmarin eli entisen Burman, toukokuisen tulvakatastrofin avustustöihin myönnettiin viisumi vain yhdelle suomalaiselle avustustyöntekijälle, Kansainvälisen Punaisen Ristin vantaalaiselle terveydenhuollon asiantuntijalle Marja-Leena Orabylle. Hän palasi raskaalta keikalta toissa viikolla kotiin Vantaalle.
Kun hirmumyrsky Nargis toukokuun alussa oli pyyhkäissyt 200 kilometrin tuntivauhdilla yli Etelä-Myanmarin, se oli tuonut mukanaan valtavia vesimassoja, jotka hukuttivat alleen tuhansia kyliä ja pikkukaupunkeja. Noin 85 000 ihmisen ruumiit löytyivät, ja 53 000 ihmistä katosi.
"Tuntuu, ettei Myanmarin tuhon mittakaavaa ole oikein tajuttu. Uhrien lukumäärä on tietenkin yksi kriteeri. Toinen on alueen laajuus. Se Iravadin delta on valtava alue, ja se oli melkein [pääkaupunki] Yangoniin asti veden alla."
Pahin hätä Iravadin suistossa on nyt rauhoittunut. Ollaan siirtymässä katastrofista jälleenrakennukseen. Kaikilla eloonjääneillä on katto pään päällä ja puhdasta juomavettä.
"Mutta psykologiset ongelmat ovat todella isot. Moni on kohdannut sen, että heidän perheestään kaikki ovat kuolleet", Oraby sanoo.
"Nyt yritämme tukea ihmisten taloudellista toimeentuloa. Kalastajille jaetaan verkkoja, ja naisille esimerkiksi kutomisvälineitä."
Oraby on kriisiavun veteraani. Hän on nähnyt kansanmurhien jälkiä, nälkää, väkivaltaa ja kulkutauteja muun muassa Kongossa, Sudanissa, Somaliassa, Kosovossa ja Pohjois-Koreassa.
Myanmarin tulva oli uusi kokemus. Avustusjärjestöt liikkuivat Iravadin suistossa veneillä, koska vesimassat peittivät edelleen suuria alueita. Orabyn tehtävä oli arvioida, kuinka paljon ja millaista apua tarvitaan, jotta eloonjääneet pysyvät terveinä.
Kauhuskenaariona oli kulkutautiepidemioiden puhkeaminen. Sitä ei – vastoin kaikkia todennäköisyyksiä – tapahtunut.